• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Jätteet ja kierrätys

    • VR Groupin ympäristölupausten tavoitteena on vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää siten, että kaatopaikalle menevän jätteen osuus kokonaisjätemäärästä (pois lukien romutus) on alle 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

    Tavoite saavutettiin vuosia etuajassa – vuonna 2015 VR Groupin kokonaisjätemäärästä joutui kaatopaikalle enää vain 10 prosenttia eli yhteensä 1 630 tonnia.

    Konsernin kokonaisjätemäärä mukaan lukien romutus oli raportointikaudella 25 129 tonnia. Materiaalina kierrätettiin 55 prosenttia jätteestä. Suurin osa kierrätykseen menneestä jätteestä oli teräsromua liikennöintiin kelpaamattomista, romutetuista vaunuista. Vaunuista on kerätty varaosia talteen, joilla ylläpidetään jäljellä olevaa vanhaa kalustoa.

    Lähtökohtaisesti tavoitteena on ehkäistä jätteen syntyä. Syntyvä jäte pyritään lajittelemaan tehokkaasti ja ohjaamaan hyötykäyttöön.

    Jätteiden lajittelu kiinteistöissä ja kaluston kunnossapidossa

    Helsingin päärautatieaseman lajittelua kehitettiin, astioiden merkintöjä parannettiin ja valvontaa tehostettiin vuonna 2015. Sekajätteen ohella asema-alueella kertyy eniten paperijätettä. Sekajäte ohjataan jätteenpolttolaitokselle.

    Muiden kiinteistöjen osalta on siirrytty entistä enemmän jätteen hyödyntämiseen energiana ja lisätty mahdollisuuksien mukaan jätteiden kierrätystä. Vuoden 2015 loppupuolella käynnistettiin toimet energiajäteastioiden lisäämiseksi työpisteissä. Tarkoitus on, että työpisteissä luovutaan osasta sekajäteastioita ja otetaan näiden tilalle energiajäteastioita.

    Kaatopaikkajätteen määrä on vähentynyt myös varikoilla ja konepajoilla. Sekajätettä ohjataan entistä enemmän energiajakeeseen. Sekajäteastiat ovat vaihtuneet energiajaeastioihin siellä, missä se on mahdollista. Henkilöstölle on järjestetty aiheesta tietoiskuja ja koulutuksia. Helsingin varikolla jätteiden keräämisestä ja sen vaikutuksista kerrotaan infotauluilla, jotka on kiinnitetty seinille kierrätyspisteiden yhteyteen.

    Materiaalitehokkuuden lisääminen

    Työvaatteiden käsittelyyn laadittiin konsernille yhteneväinen malli, jonka mukaisesti työvaatteita ohjataan uudelleen käyttöön, hyötykäyttöön tai kierrätykseen. Kaikki hyväkuntoiset työvaatteet toimitetaan käsiteltäväksi, jonka jälkeen ne tulevat uuden veroisina uudelleen tilattaviksi tai ne palautuvat työpisteen vaatevarastoon. Huonokuntoiset työvaatteet sijoitetaan energiajäteastiaan tai ne poistetaan sopimuspesulan toimesta vaatekierrosta.

    VR Track käyttää ratojen rakentamisessa ja kunnossapidossa koneohjausta, joka parantaa materiaali- ja energiatehokkuutta sekä työn laatua. Koneohjauksessa työkoneeseen asennetaan laite, joka joko opastaa laitteen kuljettajaa tarkempaan työhön tai ohjaa konetta automaattisesti. Koneohjaus perustuu suunnittelun luomiin 3D-malleihin ja GPS-paikannukseen.