• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Hallitus

    Hallitus toimii yhtiöjärjestyksen, osakeyhtiölain ja muun voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta sekä yhtiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Lisäksi hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

    Hallitus on hyväksynyt itselleen työjärjestyksen, jossa on kirjattuna hallituksen keskeiset tehtävät ja hallituksen toiminnan arvioinnin periaatteet. Hallitus vahvistaa työjärjestyksen muutokset ja päivitykset. Työjärjestyksen keskeinen sisältö on selostettu tässä kappaleessa.

    Tehtävänsä toteuttamiseksi hallitus, muun muassa, tekee merkittävät toimintaperiaatteita, strategiaa, investointeja, organisaatiota ja rahoitusta koskevat päätökset. Tämän lisäksi hallitus päättää liiketoiminta- ja yrityskaupoista sekä merkittävistä kiinteistökaupoista.

    Lisäksi hallitus muun muassa:

    • hyväksyy vuotuisen toimintasuunnitelman ja talousarvion;
    • allekirjoittaa tilinpäätöksen ja välitilinpäätöksen;
    • hyväksyy vuosikertomuksen ja osavuosikatsauksen;
    • hyväksyy yhtiön organisaatiorakenteen ja palkitsemisjärjestelmät;
    • nimittää ja erottaa toimitusjohtajan;
    • nimittää konsernin johtoryhmän jäsenet;
    • hyväksyy toimitusjohtajan, konsernin johtoryhmän ja konsernin muiden keskeisten avainhenkilöiden toimisuhteiden ehdot;
    • nimittää hallituksen asettamien valiokuntien jäsenet ja vahvistaa valiokuntien työjärjestykset;
    • ohjaa ja valvoo toimivaa johtoa;
    • valvoo, että lakeja, sääntöjä ja määräyksiä noudatetaan;
    • hyväksyy pitkän aikavälin tavoitteet;
    • hyväksyy konsernin arvoja sekä ohjaus- ja riskienhallintajärjestelmää koskevat periaatteet ja politiikat;
    • valmistelee hallintoneuvostossa käsiteltävät asiat yhdessä toimitusjohtajan kanssa; ja
    • kutsuu koolle yhtiökokouksen.

    VR-Yhtymä Oy:n varsinainen yhtiökokous valitsee vuosittain hallituksen puheenjohtajan sekä muut jäsenet. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallituksessa on vähintään neljä (4) ja enintään kahdeksan (8) varsinaista jäsentä.

    Hallituksen puheenjohtaja muun muassa:

    • kutsuu koolle hallituksen kokoukset;
    • hyväksyy toimitusjohtajan laatiman esityslistan hallituksen kokouksia varten;
    • vastaa siitä, että jokaisesta hallituksen kokouksesta laaditaan pöytäkirja;
    • vastaa siitä, että jokainen hallituksen päätös, joka päätetään tehdä kokousta pitämättä, kirjataan asianmukaisesti;
    • pitää kokousten välissä tarvittavalla tavalla yhteyttä toimitusjohtajaan ja hallituksen jäseniin; ja
    • huolehtii siitä, että hallituksen työskentelyssä noudatetaan hallituksen työjärjestyksen määräyksiä.

    Hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä edellyttäen, että kutsu kokoukseen on toimitettu kaikille jäsenille asianmukaisesti. Päätökset tehdään yhtiön ja osakkeenomistajan etua noudattaen sekä osakeyhtiölain määräyksiä noudattaen.

    Hallituksen jäsenen esteellisyyden suhteen noudatetaan osakeyhtiölain määräyksiä. Hallitus huolehtii esteellisyystilanteiden huomioon ottamisesta aina tarvittaessa. Hallituksen jäsenen tulee aina myös itse arvioida ja harkita omaa jääviyttään.

    Hallitus arvioi toimintaansa toimikausittain pääsääntöisesti itse ja tarvittaessa ulkopuolista arvioijaa käyttäen toimintansa ja työskentelytapojaan tehokkuuden takaamiseksi ja niiden edelleen kehittämiseksi.